Uutisarkisto

New Beat-yhteistyö

New Beat ja HVVT testaavat sekä pilotoivat yhdessä soveltavan taiteen välitystoimintaa sote-sektorilla. Tavoitteena on tuottaa tietoa soveltavan taidetoiminnan tuote- ja palvelukehityksestä, alueellisista erityispiirteistä ja myyntityöstä. New Beatin toimitusjohtaja Heini Merkkiniemi on alan kokenut kehittäjä. Heini toimii yritysten ja yrittäjien muutostukena, tutkii ja kehittää luovan alan yritystoimintaa sekä mentoroi luovan alan yrittäjiä. Heini lähettää terveisensä HVVT- verkostolle:

Olen todella iloinen ja ylpeä tästä yhteistyöstä ja tartun tehtävään innostuneena. HVVT:n asiantuntemus, verkosto ja uuden avaukset ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Erityisesti pidän positiivisesta hengestä, minkä olette verkostoon luoneet. Se välittyy hienosti myös HVVT.n brändistä. Soveltavan taiteen palveluiden juurruttaminen osaksi soterakenteita on kunnianhimoinen visio ja haaste, joka on lähellä myös minun sydäntäni. Kiitän mahdollisuudesta olla osana HVVT verkostoa, sillä vain yhdessä tämän vision toteuttaminen on mahdollista.

Oma vahvuuteni nousee monipuolisesta koulutuksesta ja kokemuksesta luovan alan yrittäjänä. Tuon osaamiseni mielelläni HVVT:n joukkoon. Uskon, että yhdessä toimimalla pystymme palvelemaan asiakkaitamme tulevaisuudessa vielä paremmin. Siksi toivon myös, että mahdollisimman moni HVVT:n verkostossa pääsisi osallistumaan verkoston kehittämistyöhön. Osallistua voit kertomalla kokemuksistasi soveltavan taiteen kentällä. Saat lisätietoa lähettämällä minulle viestin ja lyhyen esittelyn itsestäsi osoitteeseen heini@newbeat.fi 8.5. mennessä. Tervetuloa tutustumaan myös yritykseeni New Beatiin ja uuteen ReDoMe@- konseptiin!”

Aurinkoisin terveisin Heini
www.newbeat.fi

TAIKUPöhinää Kymenlaaksossa to 27.4.2017

Taikusydän, Toimintavoima OyTerveyttä kulttuurista ry ja Hyvinvoinnin välitystoimisto kutsuvat yhteiseen kohtaamisfoorumiin Kymenlaakson alueella taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksien parissa toimivia tahoja. Tule kuulemaan ja keskustelemaan, mitä taiteen ja hyvinvoinnin saralla tapahtuu sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Tarvitaanko Kymenlaakson alueella verkostoa, jonka kautta edistää ja tuoda tunnetuksi taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin moninaisia yhteyksiä sekä niiden parissa tehtävää työtä? Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille toimijoille! Tilaisuus järjestetään Kuusankosken Taideruukin Pato Klubilla, osoitteessa Kyminkatu 2.

Ilmoittautumiset 20.4. mennessä:
Toimintavoima, * teatteri- ja draamatoimintaa *
Piia Kleimola, p. 040 5488016 (myös tekstiviestillä) piia.kleimola@toimintavoima.fi / Facebook Piia Kleimola

Alustava ohjelma:
klo 13:00 Taikupöhinää Kymenlaaksossa -foorumin avaus ja kuulumisia kulttuurihyvinvoinnin kentältä
Anna-Mari Rosenlöf, Taikusydän
Marja Jähi-Salo, Terveyttä kulttuurista ry
Minna Taipale, Hyvinvoinnin välitystoimisto
Pilvi Kuitu, Kulttuurikeskus PiiPoo
Tutustuminen, Piia Kleimola, Toimintavoima
klo 14:15 Kahvit
klo 14:30 Ryhmätyöskentelyä
klo 15:30 Yhteenveto
klo 16:00 Erityislasten teatteriryhmän pieni esitys Fedja-setä, kissa ja koira -teosten pohjalta.
n. klo 16:30 Foorumin päätös

Ilmoittaudu kevätjuhlaan!

Tatun ja Soten kevätjuhla – ennakkoilmoittautuminen

Jo joutui armas aika… ja hetki, jolloin juhlistamme Tatu ja Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä – toisen valmennusjakson päättymistä.

Perjantaina 12.5.2017 klo 12–15
Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6), Helsingissä.

Juhlassa päästään tutustumaan valmennustiimien upeisiin taidelähtöisiin palvelutuotteisiin, testaamaan niitä sekä kuullaan mielenkiintoinen paneelikeskustelu taiteen ja sote-sektorin liittymäpinnoista. Paneelissa keskustelemassa mm. elokuvaohjaaja Jaana Puhakka, kulttuuriasianneuvos Kirsi Kaunisharju, Humakin luovien alojen yrityshautomo Crevestä liiketoiminnan ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila, Taikesta valtakunnallinen taiteen ja hyvinvoinnin läänitaiteilija Kirsi Lajunen ja Taikusydämen Anna-Mari Rosenlöf. Puhetta johtaa taiteilija-kehittäjä Eili Ikonen. Tapahtuman osallistujilla on ainutlaatuinen tilaisuus verkottua hyvinvointitaiteen tekijöihin ja asiakkaisiin.

Juhlassa on mukana myös Manchesterista Ian Mac. Hänellä on oma teatteri ja hän on tehnyt paljon draamaa mm. vankien ja muiden erityisryhmien kanssa. Ian Macin toimintaan voi tutustua täällä http://www.judetheatrecompany.co.uk/.

Sitovat ennakkoilmoittautumiset 4.5. mennessä oheisen linkin kautta https://www.lyyti.fi/questions/a35a6413d6

Kevätjuhlaohjelma:

12.00–12.15   Tervetuloa!

12.15–12.45 Ian Mac

13.00–14.00 Paneeli & keskustelua

14.00–15.00 Työpajat

Osallistujilla on mahdollisuus tutustua tuotteisiin maistiaistyöpajoissa sekä esittelypöydissä. Näistä tulee tarkempi tieto ilmoittautuneille.

Juhlaan järjestetään bussikuljetus Etelä-Karjalasta ja Jyväskylästä. Osallistujille tulee siitä tarkempi tieto ilmoittautumisen jälkeen.

Lisätietoa:
Oona Tikkaoja, 020 7621 213, oona.tikkaoja@humak.fi (Turun seutu)
Minna Taipale, 020 7621 373, minna.taipale@humak.fi (Kaakkois-Suomi)
Sanna Pekkinen, 020 7621 219, sanna.pekkinen@humak.fi (Jyväskylä)

Facebookissa https://www.facebook.com/events/146820069155108/

Lämpimästi tervetuloa!

Pääsiäistunnelmaa ja uusia avauksia

Hankkeessa on siirrytty vaiheeseen, jonka päätavoitteena on pysyvän Hyvinvoinnin välitystoimiston rakentaminen.

Ensimmäinen vaihe on hankkeen aikana kehitettyjen mallien pilotointi, joka sijoittuu ajalle 31.3.–31.6.17. Tämä lisärahoituksen avulla järjestettävä testaus haluttiin antaa kaupallisesti toimivien tahojen tehtäväksi, sillä heillä on hyödynnettävää verkosto- ja myyntiosaamista. Kilpailutuksen voittivat Newbeat Oy, Doerz Oy ja luova tuottaja Paula Puikko-Laakso. Newbeat testaa valtakunnallisesti HVVT:n verkostomallia ja myyntiä sote-toimijoille, Doerz tekee yritysmyyntiä sekä tutkii kuluttajamarkkinoita ja Puikko-Laakso testaa taiteilijoiden osallistumis- ja ostohalukkuutta heille suunniteltuihin palveluihin.

Varsinainen HVVT:n liiketoiminnan käynnistäminen aloitetaan myös keväällä 2017. Kuten aiemmin kerroimme, toukokuussa avataan kaikille kentän toimijoille avoin haku, jossa etsitään verkostomallin mukaisesti sekä valtakunnallista brändijohtajaa että paikallisia tuottajia. Valittujen tahojen kanssa järjestetään yhteiskehittelyperiodi ajalla 31.8.–1.12.17. Periodi sisältää etäsparrausta ja kontaktitapaamisia, jotka mahdollistavat liiketoiminnan suunnittelun hankkeen aikana opittua hyödyntäen sekä aidon verkostoitumisen. Yhteiskehittelyssä on mukana tulevien yrittäjien lisäksi hankehenkilökuntaa. Yhteiskehittelyperiodin järjestämisessä hyödynnetään hankkeen aikana järjestetyissä valmennuksissa opittuja asioita.

Lisätietoa tulee pääsiäisen jälkeen.

Aurinkoista pääsiäistä toivottaen,

HVVT:n väki

Haluatko tehdä liiketoimintaa osana Hyvinvoinnin välitystoimistoa?

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hanke päättyy vuoden 2017 lopussa ja brändille etsitään jatkajia avoimella haulla.

8.5.- 6.8.2017 auki olevassa haussa etsitään valtakunnallista brändijohtajaa ja paikallisia välitystoimistoja.

Mukaan valittujen toimijoiden kanssa järjestetään yhteiskehittelyperiodi ajalla 1.9.-30.11.17. Periodi sisältää tapaamisia ja etäsparrausta, mikä mahdollistaa liiketoiminnan suunnittelun sekä aidon verkostoitumisen. Yhteiskehittelyssä on mukana tulevien yrittäjien lisäksi hankehenkilökuntaa sekä ulkopuolisia sparraajia.

Hakijan toimintamuoto voi olla yritys, osuuskunta tai yhdistys. Myös yksityishenkilöt voivat hakea mukaan.

Seuraa uutisointia HVVT:n some-kanavilla – lisää tietoa hausta tulossa huhtikuun aikana!

”Aina ryhmän jälkeen on olo ollut energinen ja vapautunut”

Tällä on ollut jopa ihan ‘lääkinnällinen’ vaikutus.
Sain ryhmässä kosketuksen uudenlaisiin tunteisiin ja uskalsin myös tuoda niitä esille.
Pystyin haastamaan itseäni ja menemään välillä myös epämukavuusalueille.


Tässä muutamia asiakaskokemuksia monitaiteellisesta TUNNE | KEHO -ryhmätoiminnasta, jota on kevään aikana testattu Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten psykososiaalisen osallisuuden ja kuntoutuksen päivätoiminnassa. TUNNE | KEHO -työryhmällä on vahva osaaminen sekä sosiaali- ja terveysalan että taidealan kentiltä. Moniammatillinen työryhmä koostuu mm. psykiatrisesta sairaanhoitajasta, toimintaterapeutista, teatteri-ilmaisun ohjaajasta, ryhmätaideterapeutista ja muusikosta. Ryhmä on saanut alkunsa Hyvinvoinnin välitystoimiston Tatu ja Sote -täydennyskoulutuksessa Lappeenrannassa.

Lisää TUNNE | KEHO -ryhmän kokemuksia sekä paljon muuta mielenkiintoista täydennyskoulutuksesta voit kuulla Tatun ja Soten rekrymarkkinoilla Imatran kylpylässä (Purjekuja 2, Imatra. Kokoustila Jääski 2) perjantaina 21.4. klo 13–15. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille osallistavasta taiteesta kiinnostuneille ja maksuton, tervetuloa!

Markkinoiden jälkeen on mahdollisuus jäädä katsomaan Forum-teatteria hyödyntävää pienoisnäytelmää Elokuun vettä, esityksen kesto noin 1h.

Lisäksi jatkamme viime vuonna aloitettua ajatusten vaihtoa paneelikeskustelussa, kuinka taide näkyy eri toimialoilla Etelä-Karjalassa. Mukana keskustelussa mm. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten taidekoordinaattori Marjukka Ervelius, Osuuspankin viestintäpäällikkö Anna-Leena Kaarna, Taikesta läänintaiteilija Kirsi Lajunen, Imatralta kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs sekä Lappeenrannasta luottamushenkilö  ja sote-ammattilainen Katri Pulli.

Markkinoilla kuullaan myös kuinka kuvataide taipuu vankiloihin. Nurjapuoli ry:n Sara-Elina Rapo saapuu kertomaan kokemuksiaan taidetoiminnan järjestämisestä vankilassa. http://www.porttivapauteen.fi/vapautuvat/ajankohtaista/3403/kun_vankila_inspiroi_taidetta Nurjapuoli ry voitti Rikosseuraamuslaitoksen järjestämän kilpailutuksen keväällä 2017 kuvataide-toiminnan järjestämisestä kaikilla kolmella rikosseuraamusalueella.

Ohjelma
13:00 Kuulumiset kentältä ja palvelutuote-esittelyt
Mukana välitystoimiston ja Tatu&Sote valmennettavien lisäksi mm. Kaakon taide, Metku, Nurjapuoli sekä
TaideART-hanke.
13:45 Paneelikeskustelu
14:30 Pientä purtavaa ja mahdollisuus tutustua kentän toimijoihin ja uusiin palvelutuotteisiin
15:00 Elokuun vettä -teatteriesitys

Tarjoilujen vuoksi ilmoittautuminen osoitteeseen minna.taipale(at)humak.fi 18.4. mennessä.

Lisätietoja:
Minna Taipale
Hyvinvoinnin välitystoimisto/ Humak
minna.taipale(at)humak.fi/ 020 7621 373

 

Tervetuloa!

Osaamisesta tuotteeksi – henkilökohtaista neuvontaa

Tatun ja Soten Neuvontaklinikka tulee taas!

Henkilökohtaisia, ilmaisia neuvonta-aikoja soveltavan taiteen tuotteistamiseen ja liiketoimintaan tarjolla Turun SparkUpissa (Tykistökatu 4, Turku) perjantaina 10.3. 2017 välillä 13-16.

Tarjolla on kymmenen 30 minuutin neuvonta-aikaa. Ilmoittautuminen 7.3.2016 kello 23:59 mennessä. Vahvistamme pääsysi klinikalle ja tarkan neuvonta-ajankohdan 8.3. Jos sinulla on erityistoiveita klinikka-ajankohdasta, voit esittää sen alla olevassa kentässä. Toteutamme pyynnöt mahdollisuuksien mukaan.
Klinikalla osallistavan taiteen ja sosiaali- ja terveysalan rajapinnassa työskentelevät tai alalle pyrkivät voivat saada henkilökohtaista apua siinä, miten oma osaaminen paketoidaan myytäväksi tuoteeksi. Neuvontaa annetaan kaikille erilaisille toimijoille kuten yhdistyksille, yrittäjille ja osuuskunnille. Voit saapua yksin tai tiimisi kanssa.
Lämpimästi tervetuloa!

Ilmoittaudu viimeistään 7.3. osoitteessa https://www.lyyti.in/neuvonta10-3-17 

Tutkittua tietoa viime vuoden tuotteista

Humakin opiskelijat Ella Metsälä, Anu Rantonen ja Nina Leskelä arvioivat osana opinnäytetyöopintojaan lukuvuonna 2015-16 syntyneitä tuotteita. Viime lukuvuonna kehitettiin kaikkiaan 15 tuotetta, joista tähän tutkimukseen valittiin kuusi pidemmällä olevaa tuotetta. Tutkimusmateriaali on koottu tutkimukseen osallistuneiden palvelutuotteiden asiakkailta, ostajilta/vastaanottajilta ja palveluntuottajilta. Asiakkaiden ja ostajien palautteet kerättiin kyselyiden ja haastattelujen avulla ja tuotteiden kehittäjiä haastateltiin ryhmänä sekä yksilöinä. Palveluntuottajista haastateltiin yhteensä 10 henkilöä ja tuotteiden tilaajista/ostajista kuutta.
Arvioinnin kysymyksiä olivat: mitä ongelmia soveltavan taiteen alalla on ja miten näitä ongelmia voitaisiin ehkäistä tai ratkaista? Ja toisaalta, miten parantaa taidetuotteiden myyntiä ja arvoa asiakkaiden/ostajien silmissä Tutkimuksen mukaan asenteet taide- ja kulttuuriosallisuutta kohtaan ovat selvästi muuttumassa myönteisemmiksi, mutta haasteita soveltavan taiteen kannattavalle toiminnalle asettavat erityisesti hankala taloustilanne sekä kova hintakilpailu. Sote-alalla kulttuurialan toimijoiden on erittäin haastavaa saada palkkaa, joka vastaisi annettuja resursseja. Tuotteen arvoa ei aina ymmärretä, mikä osaltaan hankaloittaa myös tuotteen hinnoittelua. Työryhmän sitouttaminen projektiin on haastavaa, ja toisaalta myös ilmaista työvoimaa hyödynnetään taidepajoissa ammattilaisten kustannuksella.

Taloudelliset haasteet

Tutkimustulosten perusteella työpajojen hintojen nostaminen työtuntien kattamiseksi ei ole mahdollista, joten tuloja tulisi saada muuta kautta. Apurahat, hankerahoitus, sponsorit, yhteistyökumppanuudet, myyntitulot, joukkorahoitus nähtiin tutkimuksessa rahoitusmahdollisuuksina. Vaihtoehdot yrittäjyydelle ja laskutuspalveluille kiinnostavat haastateltavia: osuuskunnat sekä yhteisöllinen yrittäjyys koetaan mahdollisuuksina toiminnan organisoimiseksi.

Sote-alan tuomat haasteet

Yhteistyö taiteilijoiden ja sote-henkilöstön välillä koettiin haastavaksi, mikä osaltaan vaikeuttaa myyntiä ja tuotteistamisprosessia. Haasteena ovat mm. eri kenttien terminologian merkitykset sekä erilaiset suhtautumistavat soveltavaan taiteeseen. Sote-organisaatioiden henkilökunnan suhtautuminen soveltavaan taiteeseen vaikuttaa soveltavan taiteen projektien onnistumiseen. Soveltavan taiteen kentän kehittymisen edellytyksinä on opetettava ostajia ostamaan ja palvelujen tulee olla helposti ja vaivattomasti löydettävissä esimerkiksi soveltavan taiteen verkkokaupassa.
Sote-alan byrokraattisuus ja jäykkyys nousi myös tutkimuksessa esille. Suhtautuminen kokeileviin soveltavan taiteen muotoihin vaihtelee, ja monissa paikoissa perinteisimpiä soveltavan taiteen muotoja, kuten työpajoja ja taidetuokioita, uskalletaan ottaa helpommin vastaan. Olennaista olisi soveltavan taiteen näkyväksi ja selkeämmäksi tekeminen niin rahoittajille, asiakkaille kuin kaikille muillekin kentän toimijoille, terminologian yhtenäistäminen, avoin dialogi rahoittajien ja taiteen toimijoiden kesken sekä sote-sektorin rakenteelliset uudistukset.

Tuotteiden markkinointi ja brändi

Tehokkaimmaksi markkinointiväyläksi havaittiin suora yhteydenotto (sähköposti + puhelu) sekä f2f-markkinointi. Hyvin rakennetut nettisivut antavat toimijasta vakuuttavan kuvan. Uskottava, hyvin aukikirjoitettu tuote on helpompi myydä. Siispä nettisivuilla kannattaa selittää toiminnan idea ja vaikutukset mahdollisimman ytimekkäästi ja ymmärrettävästi. Word to mouth -markkinointi on oikein hyödynnettynä tehokas ja edullinen tapa tuoda tuotteita entistä paremmin esille. Suosittelujen voima on parempi kuin minkään muun markkinointikeinon, varsinkin jos suosittelu tulee omalta tutulta tai luotettavalta auktoriteetilta.

Tuotteen myynti, rahoitus ja hinnoittelu

Tyypillinen tapa rakentaa hinnasto on rakentaa ensin peruspaketti, jolle voi lisämoduuleiden avulla räätälöidä asiakaskohtaisen hinnan. Näkyvä hinta konkretisoi tuotetta ja sen sisältöä asiakkaalle, madaltaen ostopäätöksen tekemisen kynnystä ja mahdollisen riskin tunnetta. Eri laajuisille työpajakokonaisuuksille voi luoda erilaiset hintakategoriat. Tutkimuksessa korostetaan, että on erittäin tärkeää tutustua potentiaalisen asiakkaan toimintaan. Myyntiä kannattaa ajoittaa niin, että tuotteen toteutus pääsisi osaksi organisaation vuosisuunnitelmaa ja sitä kautta budjettia. Tarkasti kohderyhmän mukaan spesifioidun tuotteen myyminen on usein helpompaa, kuin sellaisen, jolla yritetään tarjota ”kaikkea kaikille”. Mikäli tuote personoidaan kohderyhmälle juuri sopivaksi, sen myynti kyseiseen ryhmään kuuluville ihmisille käy sujuvammin.

Taiteen hyvinvointivaikutukset

Tutkimuksessa todetaan, että tuotteiden hyvinvointivaikutusten mittaaminen on tärkeää tuotteiden myynnin, vakuuttavuuden ja apurahojen hankkimisen näkökulmista. Jotta soveltavan taiteen vaikutukset ymmärrettäisiin laajemmin ja kenttä vakiintuisi, olisi tärkeää tutkia ja raportoida tuotteiden hyvinvointivaikutuksia säännöllisesti.

Rahoitusta rohkeille

Tervetuloa Rahoitusta Rohkeille – keskustelutapahtumaan!

Tule kuulemaan ajankohtaista tietoa luovan alan yksityisestä rahoituksesta sekä tavoista tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Saat konkreettisia vinkkejä siihen, miten voisit kehittää juuri sinun projektisi, tuotantosi tai toimintasi rahoitushankintaa. Päivän innostavat alustajat tarjoavat sinulle osaamistaan ja kokemuksiaan hyödynnettäväksi niin joukkorahoituksen, toimialarajoja ylittävien yhteistyön mallien, investointimahdollisuuksien kuin tulorahoituksenkin teemoista. Tapahtuma on samalla oiva mahdollisuus keskustella ja luoda verkostoja muiden tuottajien, rahoitusosaajien ja alan toimijoiden kesken.

Tarjoamme päivän aikana kasvissosekeittolounaan Aalto-salin tiloissa klo 12-13.
Lisäksi tarjolla on kahvia ja haudutettua teetä porkkanapiirakan kera.

10.00 Tervetuloa – Pauliina Lapio, Taike & Jouni Kärkkäinen, Humak

10.15 Miksi brändit sponsoroivat? – Miikka Vahtera, CEO Malja®

11.00 Luovan alan yritysten rahoitushaasteiden ratkaisuja – Miikka Liimatainen, Partner Manager @Fundu

11.30 Kuinka opin rakastamaan joukkorahoitusta? – Mikko Järvinen, Jyväskylän meininki: A Punk Documentary

12.00 Lounas & verkostoitumista, Kasvissosekeitto + sämpylä, kahvi/tee + porkkanapiirakka

13.00 Creative interventions; health and culture coming together – Wendy Gallagher, Arts for Health Partnership Manager, Whitworth and Manchester Museum, University of Manchester

14.00 Yllätysohjelma: Off/Balance

14.20 Päivän osallistava yhteenveto – Pauliina Lapio, Taike & Jouni Kärkkäinen, Humak

Ilmoittaudu viimeistään 7.3.2017.
Paikkoja rajoitetusti 160:lle nopeimmalle.

www.lyyti.fi/reg/Rahoitusta_Rohkeille_3190

RahoitustaRohkeille 17.3 Jyväskylä esite

Ennakkotieto! Tatun ja Soten kevätjuhla 12.5.2017

Ennakkotieto! Merkkaa ajankohta kalenteriin! Mahdollisuus päästä testaamaan tuoreita Tatu&Sote -tuotteita. Lisäksi luvassa mielenkiintoisia asiantuntijapuheenvuoroja. Viime vuonna juhlaa tähditti Paleface, myös tänä vuonna lupaamme iloisia yllätyksiä 🙂

Muistin virkistykseksi Amusan juttu viime toukokuun juhlasta http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=3422 

Mukana oli viimeksi mm. hoivarobotti Zora
Mielenkiintoinen paneelikeskustelu Paleface johdolla. Mukana mm. vanhustyön johtaja Helena Räsänen Sipoosta, taiteilija-tutkija-työpari Eili Ikonen ja Anne Pässilä sekä kokoemusasiantuntija Satu Mäkinen.
Lapinlahden sairaalan vehreässä puistoissa saimme nauttia auringosta ja mielenkiintoisista palveluesittelyistä.
Terveisiä täältä kotoa -työryhmä, Kimmo Panula, Meiju Mertanen ja Jaana Puhakka, voitti paras mainosvideo-kilpailun.